Robotiikka -kirjaprojekti etenee
Uuden Robotiikka-kirjan projekti on edennyt toteutusvaiheeseen. Automaatiosäätiön myöntämän tuen turvin saimme palkattua kirjan päätoimittajiksi Kari Välimäen ja Marketta Niemelän. Toukokuun puolivälissä kirjan kirjoittaminen potkaistiin käyntiin vapaaehtoisten lähitapaamisessa Tampereella. Kari johti tapaamisen ammattilaisen ottein, sai aikaan paljon hyvää keskustelua ja jakoi vinkkejä kesän kirjoitusurakkaa varten. Konkreettisina tuloksina tapaamisesta jäi käteen tulevan kirjan sisällysluettelo ja päälukukohtainen kirjoitusvastuiden […]
Automatica Münich 20.-22.6.2022
Pitkän odotuksen jälkeen Automatica messut ovat vihdoin toteutumassa kesäkuussa 2022. Perinteinen messumatkamme on siis toteutumassa, mutta hieman pienemmällä joukolla kuin aiemmin. Vuoden kohokohta, ryhmämatka maailman merkittävimmille robotiikkamessuille toteutetaan juhannusviikon alussa. Automatica 2022 järjestetään Münchenissä 20.-22.6.2022. Robotiikkayhdistyksen matkalla pääset mukaan messuille kahdeksi päiväksi. Tämän lisäksi järjestämme mahdollisuuksien mukaan teollisuusvierailun matkan ensimmäisenä päivänä. Matka on myyty täyteen. […]
Future Education Needs for AI & Robotics, 24.3.2022, Odense, Denmark
THE ROBOTICS SOCIETY IN FINLAND is hosting a session at R-22 on Thursday March 24th 2022. Robotics in Finland- From Mines to ManufacturingJyrki Latokartano, Chairman, The Robotics Society in Finland In Riihimäki City Robotics Education is a Part of Development StrategyEsa Santakallio, Development Director, City of Riihimäki, FinlandReetta Viitanen, Robotics Education Senior Advisor, City of […]
Curious today – Partner tomorrow? Smart factory 2.11.2021
With a growing interest in the robot laboratories at SDU, we have decided to open our doors twice a year – each time focusing on a different topic! We invite the robot industry, and others who are interested in our work, and that of our partners, to participate – either physically or online.Get to know […]
Tuottavuus nousuun -webinaari, 19.10.2021, klo 14–16
Tuottavuus nousuun -webinaarissa Suomen parhaat yritykset esittelevät parhaita käytäntöön saatettuja ratkaisujaan tuottavuuden kasvattamisesta. Tule mukaan lokakuussa järjestettävään maksuttomaan webinaariin! Webinaarin juontaa SKIY:n puheenjohtaja Kai Mäenpää ja tilaisuuden puhujina ovat: Matti Mannonen, Teknologiateollisuus Ry Jyrki Tomminen, Kesko Oyj Yrjö Trög, Norrhydro Oy Ville Yli-Jama, AGCO Power Oy Tilaisuuden järjestävät SKIY Suomen konepajainsinööriyhdistys yhteistyössä CAD/CAM -yhdistyksen, Suomen […]
ÄlyvalmistusWebinaari: Tuotantotiedot tuottamaan 6.5.2021 klo 14-16
Dataa on, mutta kykenettekö hyödyntämään sitä riittävästi? Neljä Suomen alansa johtavaa yhdistystä toteuttavat yhdessä korkeatasoista Älyvalmistus-webinaarisarjaa teollisuudelle. Webinaarissa 6.5.2021 paneudumme tuotannon sujuvuuden, ennakoitavuuden ja läpinäkyvyyden parantamiseen yhtenäisellä tuotantotietojen hallinnalla ja tosiaikaisella tilannekuvalla. Ei pilvilinnojen maalailua, vaan tietoa käytännön toteutuksista. Saat tästä webinaarista asioita, joita voit heti hyödyntää omassa toiminnassasi. Samalla pääset verkostoitumaan alan asiantuntijoiden kanssa. […]
Älykäs valmistus ja digitaaliset menetelmät suunnittelusta toteutukseen 16.2.2021
Neljä alansa aktiivista yhdistystä (Suomen Konepajainsinööri -yhdistys, CAD/CAM-yhdistys, Suomen Robotiikkayhdistys ja Suomen Automaatioseura) tekevät yhdessä korkeatasoista webinaarisarjaa teollisuudelle. Ensimmäisessä webinaarissa paneudumme digitaalisiin kaksosiin tuottavuuden ja laadun optimoimiseksi – ei pilvilinnojen maalailua vaan tietoa käytännön toteutuksista. Tervetuloa mukaan 16.2.2021 14-16. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan: www.automaatioseura.fi/AlyvalmistusWebinaari Webinaari on maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumisen
#ERW2020 #robottiviikko
Eurooppalaista robotiikkaviikkoa vietetään 19.11.-29.11.2020. tervetuloa mukaan! Suomalaiset tapahtumat löydät osoitteesta https://roboyhd.fi/robottiviikko/ ja koko Eurooppalaisen tarjonnan osoitteessa https://www.eu-robotics.net/robotics_week/events/erw-2020-events/index.html Tervetuloa mukaan !
Konepaja 4.0, Tampere 18.3.2020 PERUUTETTU
Messujen siirtymisen vuoksi myös Konepaja 4.0 seminaari siirtyy myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Tampereella 17.-19.3.2020 järjestettävä messukokonaisuus kerää yhteen metalliteollisuuden kone- ja laiteinvestoinneista päättävät henkilöt. Konepaja, Nordic Welding Expo ja 3D & New Materials tapahtumien tuoteryhmiä ovat työstökoneet, levykoneet, leikkaus, hitsaus ja liittäminen, työkalut, automaatio ja robotiikka, 3D-tulostus, kunnossapito sekä teollisuuden palvelut. Suomen Robotiikkayhdistys ry järjestää yhteistyössä […]
Robotiikan ABC, Alihankintamessut PERUUTETTU
Suomen Robotiikkayhdistys järjestää jälleen perinteisen Robotiikan ABC -seminaarin. Tämän vuoden teemana on joustava piensarjavalmistus. Lisätietoja tulossa elokuun aikana. Seminaari järjestetään Alihankinta -messujen yhteydessä. Aika: Keskiviikko 25.9.2019. 13:00-17:00 Paikka: Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Seminaaritila Mars, Pääaulan 2. krs Ohjelma: 13:00 Tilaisuuden avaus, Jyrki Latokartano, Suomen Robotiikkayhdistys ry 13:15 Robotiikan hyödyntäminen konepalvelussa, Janne Seikola, Avertas Robotics Oy […]